2010-06-19

5. päivä: Ryhälä (Puumala) - Punkaharju


Heräsin eilen jo hieman 5:n jälkeen aurinkoiseen aamuun. Jäin kuitenkin vielä vajaaksi tunniksi makuupussiin odottamaan että aurinko myös nousisi puiden latvojen yli. Yön aikana oli tosiaan satanut, joten purin miltei heti noustuani teltan ja ripustin sen kuivumaan. Siirryin sitten viereiseen huoltorakennukseen syömään aamiaista ja katsomaan säätiedotetta ja Huomenta Suomea TV:stä. Pakkasin huolellisesti kaikki varusteet kärryyn ja valmistauduin kiireettä tämän matkan viimeiseen pyöräilypäivään. Mannilanniemen huonokuntoiselle soratielle lähdin varovaisesti rullailemaan hieman ennen 9:ää. Yhdessä ylämäessä talutin jopa pyörää kun pito loppui irtosoralla.

Onneksi tiet 434 ja 435 olivat hyväkuntoisia ja liikenne vähäistä, joten päivän etapin ensimmäisestä osasta jäi soraisen alun jälkeen hyvä mieli. Sulkavalla riitti jutteluseuraa kun jäin kaupan oven viereen syömään äsken ostetut lihalörtsyt sekä muut välipalat. Sulkavalta lähdettyäni kohtasin toisenkin retkipyöräilijän. Hän oli Alankomailta kotoisin ja peräti Nordkappiin menossa. Vaikka olimme molemmat menossa Savonlinnan suuntaan emme varsinaisesti ajaneet yhdessä. Nähtiin kuitenkin vielä tuon jälkeen pari kertaa, ohittaen toisiamme aina kun toinen pysähtyi tauolle.

Savonlinnaan saavuin n. klo 13.20, kärsittyäni ensimmäisen kerran teknisistä murheista. Takavaihtajani ei ollut pysynyt ihan säädöissä ja vaihtaeessani pienimmille vaihteelle ketju hyppäsi pois takarattailta ja jumittui pakan ja pinnojen väliin. Nostin ketjun paikoilleen ja pysähdyin seuraavalle huoltoasemalle pesemään käteni. Perillä Savonlinnassa odotin hetken paikallista oppaani jonka seurassa kävin katsastamassa Olavinlinnan. Pakollisen turistikierroksen jälkeen kävin vielä vaateostoksilla, hankkimassa lisää ns. siviilivaatteita. Olin pitänyt iltaisin samat shortsit ja t-paidan jokaisella leirintäalueilla ja muilla majoituspaikoilla joten oli aikaa vaihtaa uusin viimeistään perillä Punkaharjulla. Kotoa asti kun en viitsinyt raahata ylimääräisiä vaatteita.

Kun ulosmenoreittiä Savonlinnasta yritin väkisin lyhentää ajoin ensimmäisen kerran harhaan, suunta oli oikea mutta tie väärä josta seurasi noin 6 km:n sakkolenkki. Samassa yhteydessä ilmeni myös matkan toinen teknikaali: olin ajanut rautatiekiskoihin ilman asiaankuuluvaa varovaisuutta, jonka seurauksena takakiekkosta pari pinnaa olivat löystyneet ja vanne alkanut hankkaammaan jarrupaloja vastaan. Rihtasin kiekon sen minkä pystyin tien päällä ja avasin takajarrun että pääsin ainakin jatkamaan matkaa.

Viimeiset 30 km Punkaharjulle olivat sekoitusta tuskaa ja riemua. Tunsin ja tiesin että kuntoni oli jopa noussut viikon aikana, mutta samalla aloin olla Savon mäkiin melkein kyllästynyt eikä voimaa juuri enää irronnut jaloista. Kruunupuisto sijaitsee erittäin kauniilla paikalla, Harjutie joka vie tänne vt 14:ltä ei kuitenkaan seuraa harjua vaan matkassa on muutama putous lähes järven tasolle jonka jälkeen pitää uudestaan kiipeä ylös harjun huipulle. Loppurutistus Vaahteransalontien mäessä ja kaarto hotellin pihaan. Pääoven edessä odotti pieni vastaanottokommitea kamera valmiina. Puuskuttuani hetken kirjauduin sisään hotelliin ja sain tietää että saisin viedä pyörän mukanani hotellihuoneeseen. Tein 'pakolliset' päivitykset nettiin, istuin hetken tuijottamassa seinää ja kävin pitkässä suihkussa. Uudet vaatteet päällä liityin sen jälkeen muuhun porukkaan ja osallistuin loppuillan ohjelmaan. Tehtävä suoritettu.

Pahoittelen tämän blogipäivityksen viivästystä. Palattuani kotiin kirjoitan vielä yhteenvedon tästä reissusta. Sitä ennen on kuitenkin paljon sulatetaavaa, joten tarkkaa ajankohtaa sen julkaisemiselle en lähde arvailemaan.

...

Päivä numeroina: 97,45 km, 5h4m50s, 19,18 km/h avg, 57,8 km/h max.
Kokonaismatka: 562,3 km (564,87 km).

4. päivä: Mäntyharju - Ryhälä (Puumala)


Aamulla lähdin liikkeelle suunnilleen ajoissa, heti 9 jälkeen. Edessä oli kuitenkin pakollinen kierto Mäntyharjun keskustan kautta kun en voinut eilisen sähkökatkoksen takia käydä illalla ostoksilla. S-marketissa oli tänään jonkinlaiset avajaiset. Johtajat puvuissaan kehuivat toisiaan mutta asiakkaat, joita oli jo toista sataa odottamassa kun saavuin paikalle, eivät päässeet sisään kauppaan ennen kuin nauha oli leikattu. Tango soi ja ulkona olivat maansiirtokoneet edelleen täydessä vauhdissa. Kokemus oli sen verran hämmentävä etten jäänyt kakkukahville vaan söin toisen aamiaisen ja jatkoin matkaa. Käännyin Ristiinaan johtavalle tielle n. vartti yli 10.

Heti aamusta sain ajaa todella ylhäisissä maisemissa. Tie 420 Mäntyharjulta Ristiinan on kumpuilevaa, mutta mitään todella isoja mäkiä ei ollut. Ristiinassa pysähdyin tarkistamaan rengaspaineet Sport'in Vaparilla. En halunnut ajaa hiekkatielle väärillä paineilla, koska silloin rengasrikon vaara suurenee. Onnistuneen reittivallinnan myötä ajoin lopulta vain 7,5 km päällystämätöntä tietä, josta suurin osa oli vielä hyväkuntoista hiekkatietä. Parissa kohdissa oli enemmän irtosoraa ja sepeliä, mutta siitäkin selvisin ehjin renkain.

57 kilometrin kohdalla pysähdyin tutustumaan Olavinmäen viinitilaan. Siellä tehdään omaa viiniä, siideriä ja muuta %-juomaa vanhassa navetassa. Vineihin ja likööreihin käytettävät marjat tulevat aivan naapurissa olevalta marjatilalta.

Hieman ennen Anttolaa saavutin uuden henkilökohtaisen ennätykseen, nimittäin pitkässä alamäessä pyöräni vauhti kiihtyi peräti 70,9 kilometrin tuntivauhtiin. Peräkärryn valmistajan suositusten mukaan ei saisi koskaan ylittää 40:ää..

Maisemallisesti päivän kohokohta oli Lietveden maisematie ja silmät pyöreänä sain ihailla ympäristöä aina Pistohiekkaan saakka.

Ehdin juuri käpertyä telttaani niin alkoi sade, aluksi ihan vähän, mutta nyt sataa jo aivan kunnolla. Toivottavasti ei jatku aamuun asti ja huomisesta tulee kuiva.

jk. Kännykäni nettiyhteys toimii todella huonosti täällä Mannilanniemessä. Joitakin sähköposteja on tullut läpi, mutta twitteriin en saa yhteyttä.

...

Päivä numeroina: 119,03 km, 6h15m32s, 19,15 km/h avg, 70,9 km/h max.
Kokonaismatka: 464,85 km.

2010-06-17

3. päivä: Asikkala - Mäntyharju


Nukahdin eilen illalla melkein heti kuin panin pään tyynylle enkä ehtinyt edes aloittaa blogipäivityksen kirjoittelua. Näin on käynyt myös aikaisemmilla reissuilla, eikä lukijan tarvitse huolestua jos ei tekstiä aina tulee nettiin keskiyön mennessä ;)

Haluan aluksi kiittää kaikesta tuesta jonka olen saanut tämän matkan aikana. Yksin kun tällä tavalla polkee on mukavaa saada kannustavia kommenteja. Haluaisin myös vielä kiittää Aurinkorannan Solea toissa yön majoituksesta. Jos joku on mökin tarpeessa Asikkalan seudulla on http://www.aurinkoranta.net/ tutustumisen arvoinen. Iso kiitos kuuluu myös sydänyhdistyksen toiminnanjohtajalle Katjalle tämän yön majapaikan löytämisestä.

Päivän kuva on Mäntyharjun Kirkkokylästä. Ennen kuin pääsin niin pitkälle ehti jo yhtä ja toista tapahtua. Pysähdin jo aamulla hetkeksi katsomaan lentokoneita Vesivehmaan lentokentällä. Vierumäelle päästyäni kävin ruokaostoksilla ja juttelin hetken hanska- ja purkinsulkijamyyjän kanssa kaupan ulko-ovella. Aika moni on ollut kiinnostuneet peräkärrystäni ja tietenkin myös siitä kuinka pitkiä päivämatkoja ajan.

Heinolassa oli kaunista mutta pohjoistuulen takia myös kylmää. En siis pysähtynyt kuin pikaiselle pissatauolle ja jatkoin Heinolan kirkonkylään. Ajettuani kirkonkylän läpi söin lounaani keskellä Kirkkotien ja Kouvolantien risteyksen vieressä olevaa kevytliikenneväylää. Vesipulloni olivat tämän jälkeen molemmat tyhjät joten menin lähimpään taloon pyytämään täyttöä. Sen lisäksi että juomapulmani ratkesi seurasi myös mukava juttituokio ja sain ehkä uuden lukijan tähän blogiin :)
Kouvolantietä seurasin vain vajaa 4 km ja kännyin sitten tielle 4143. Maisemat tällä suunnalla ovat aivan toisenlaiset kuin mihin rannikolla koko elämäni viettäneenä olen tottunut. Nousumetrejä tuli kiitettävästi ja Ahveniston Apajalla oli pakko pysähtyä munkkikahville.

Maisemien lisäksi saa pyöräilessä välillä nauttia myös eläimien seurasta. Näin eilen sekä oravan, hirven että ketun. Vielä jos bongaisin ahman, majavan ja mäyrän niin tulisi lista jo kohta täyteen. Karhuun en halua välttämättä törmätä tällä reissulla.

Etelä-Savon rajan ylitettyäni tie muuttui heti todella huononkuntoiseksi. Jos Route dégradée-kyltit eivät olisi puuttuneet olisin uskonut että olisin tullut kaakkois-Belgiaan. Onneksi tien pinta parani n. 10 km jälkeen enkä ehtinyt kärsiä yhtään rengasrikkoa railoja täynnä olevalla karkealla öljysoralla.
Mäntyharjun keskustan alueella oli alkuillalla sähkökatkos. Siitä johtuen kaikki kaupat olivat kiinni enkä voinut ostaa lisää ruokaa eikä paristoja gps-tallentimeen. Koukkaan siis nyt aamulla vielä kaupungin läpi ennen kuin suuntaan itään päin.

Kohta on taas aika lähteä liikkeelle. Päivän reitti vie Riistiinan ja Anttolan kautta Puumalan Ryhälän kylään. Edessä on tämän kiertueen toinen telttayö, Mannilanniemen vapaa-ajankeskuksessa.
jk. Saan kaikki tähän blogiin jätetyt kommentit sähköpostina suoraan kännykkääni. Ystävällisten viestien lukeminen piristää kummasti ja auttaa jaksamaan Etelä-Savon ylämäissä :)

...

Päivä numeroina: 112,56 km, 5h46m17s, 19,69 km/h avg, 54,2 km/h max.
Kokonaismatka: 345,82 km.

2010-06-16

2. päivä: Tammela - Asikkala


Tänään oli astetta rankempi päivä kuin eilen. Ensinnäkin oli jo suunnitelmien mukaan tiedossa tämän matkan pisin etappi. Aamulla teltta oli lisäksi niin kostea yön sateiden jäljiltä että sen kuivattamiseen ja pakkaamiseen meni tovi. Muutama miinuutti ennen 10 pääsin sitten viimeinkin matkaan.
Ennsimmäisen lyhyeen tauon pidin jo kun mittari näytti vasta 18 km. Jalat heräsivät hitaasti enkä halunnut liiotella heti aamupäivällä. Toinen stoppi oli Rengossa missä kävin ruokaostoksilla kun takana oli 33 km. Pääsin niin helposti Hämeenlinnan ohi vt 10 kevytliikenneväylää pitkin etten pysähtynyt syömään kuin vasta Kruununmyllyssä.

Päivän aikana aurinko näyttäytyi kiitettävän useasti, vaikka horisontilla liikkui koko ajan tummia sadepilviä. Toinen huolenaihe oli sopivan yösijan löytäminen. Tämän etapin päätypisteksi olin valinnut Asikkalan ainoastaan sopivan välimatkan perusteella. Koko kunnan alueelta ei löydy varsinaista leirintäaluetta enkä suostuisi maksamaan 50€ maatilamajoituksesta. Sydänlapset ja -aikuiset ry:n toiminnanjohtaja Katja teki kaiken mitä pystyi auttaakseen minua löytämään sopivan paikan jossa olisin voinut pystyttää telttani.

Sillä välin jatkoin kuitenkin polkemista ja noin 16 aikaan pysähdyin toiselle ruokatauolle Lammilla. Lammin ja Asikkalan välissä kävin pikaisesti tutustumassa Tuloiselan marjatilan kahvilamyymälän tarjontaan. Myyjä suositteli että menisin Asikkalan Aurinkorantaan. Se on pieni mökkikylä, mutta saisin ehkä kuitenkin telttailla alueella.

Kun loppujen lopuksi lähestyin Asikkalaa taivas aukesi ja kastuin hetkessä päästä varpaisiin kylmässä rankkasateessa. Soitin ja kysyin olisiko ollut vapaata mökkiä ja pyysin samalla ajo-ohjeita. Saunottuani ja syötyäni maittavan pasta-aterian on nyt aika nukkua lämpimässä ja kuivassa mökissä.

...

Päivä numeroina: 128,32 km, 6h10m00s, 20,94 km/h avg, 52,8 km/h max.
Kokonaismatka: 233,26 km.

2010-06-14

1. päivä: Turku - Tammela



Tänään oli todella hyvä ensimmäinen päivä tälle matkalle. Pääsin lähtemään suurin piirtein aikataulussa ja sain aika nopeasti hyvän rytmin päälle. Ekan tauon pidin ajettuani 30 km ja ensimmmiset eväsleivät söin Marttilassa kun mittarissa luki jo 40 km.

Matkan aikana huomasin hyvin että olin kiipeämässä pois rannikolta sisämaahan. Ylämäkiä riitti mutta ne olivat onneksi kaikki aika loivia. Kun vetää kuormaa pyörän perässä ajetaan kaikki ylämäet, paitsi kaikkein loivimmat, tasaisen hiljaa. Muuten syke karkaa ja voima loppuu kuin seinään.

Liikenne valtatiella 10 oli tänään kohtuullista. Valtaosa rekkakuskeista ja myös suuri osa yksityisautoilijoista väistivät minua erittäin esimerkillisesti. Ainoastaan Expressbusin kuskit ajoivat sen verran läheltä ohi että tunsin paikkani pientareella epäturvalliseksi. Piennar oli suurin osa matkasta n. 50 cm leveä, joka riitää todella hyvin näillä liikennemärillä. Tietenkin erillinen kevytliikenneväylä on aina parempi, kunhan se ei ole katkonainen tai kiertää liian kaukana päätieltä.

Venesillan leirintäalue on todella viihtyisä paikka. Telttapaikan hinta ei ehkä ollut maan halvinta tasoa, mutta siihen kuuluu vapaa suihkun käyttö sekä pääsy tilavaan keittiörakennukseen. Polttopuita nuotioon saa myös hakea liiteristä oman tarpeen mukaan.

Istuin aikaisemmin pari tuntia nuotion ääressä naapurieni kanssa. Nyt makaan teltassa kuntelemassa aaltojen kohinaa rantakivikkoon. Huomenna odottaa seuraava etappi, täältä Tammelasta Asikkalaan.

...

Päivä numeroina: 104,94 km, 4h55m18s, 21,50 km/h avg, 44,2 km/h max
Kokonaismatka: 104,94 km.

2010-06-13

Varusteiden pakkaaminen



Valmistautuminen huomenna alkavaan koitokseen alkaa olla loppusuoralla. Alla olevasta kuvasta näkyy suurin osa mukaan tulevista retkeilyvarusteista. En ole vielä laskenut mitään yhteispainoa, mutta arvioisen sen olevan noin 12 kiloa juomaveden, vaatteiden ja yöpymistarvikkeiden kanssa. BOB Yak-kärry painaa tuon lisäksi n. 6 kiloa. Tasaisella tällaisen kuorman vetää vielä mukavasti, ylämäissä sekä jarrutuksissa sitten huomaa että on enemmän kuin pelkät eväsleivät mukana.

Osittainen varustelista:
- teltta
- makuupussi
- makuualusta
- spriikeitin
- mausteet
- pyyhe
- tulitikut
- tuliteräs
- puukko
- vesipullo
- spork, muki, retkilautanen
- avaimet
- lukko
- polttoainesäiliö
- mustekala
- kartta
- tomaattikastiketta
- pastaa
- tonnikalaa
- suihkusaippua
- shampoota
- astianpesuainetta
- ketjuöljyä
- varasisukumia
- rengastyökaluja
- monityökalu

2010-06-11

Reittisuunnitelma

SOVA-tourin alkuun on enää muutama päivä, ja reittisuunnitelma on vihdoin löytänyt lopullisen muodonsa. Tällaisella matkalla täytyy tietenkin myös varautua siihen että suunnitelmiin tulee muutoksia vielä tien päällä. Silti on aina hyvä olla jotain johon voi turvautua ainakin niin pitkään kun kaikki menee vielä hyvin. Varasuunnitelmia keksitään sitten tarpeen tullessa.

Alla suunnitellut päivämatkat, jotka siis voivat vielä muuttua matkan aikana.

1. päivä: Turku - Tammela.

Bike route 392738 - powered by Bikemap


2. päivä: Tammela - Asikkalan kk.

Bike route 392748 - powered by Bikemap


3. päivä: Asikkalan kk - Mäntyharju.

Bike route 392754 - powered by Bikemap


4. päivä: Mäntyharju - Ryhälä.

Bike route 392761 - powered by Bikemap


5. päivä: Ryhälä - Punkaharju.

Bike route 392772 - powered by Bikemap